Sinebrychoffin taidemuseo

Edellinen vierailukohteemme oli valtavan kaunis Sinebrychoffin museo, joka sijaitsee lähes Bulevardin päädyssä lähellä Hietalahden toria. Uskoisin, että heti museon takana aukeava Koffin puisto eli ”Koffari” on ainakin monelle helsinkiläiselle tuttu, sillä se tarjoaa erityisesti kesäisin hyvät puitteet esimerkiksi piknikille tai rennolle puistohengailulle. Museon ja puiston kupeessa toimii myös ravintola Southpark, jonka herkullisen brunssin olemme itse muutaman kerran testanneet ja todenneet hyväksi. Peukku myös sille!

Sinebrychoff sisustus

Jos siis pyörit esimerkiksi Koffin puistossa tai Hietalahden torilla, suosittelemme piipahtamaan sisään Sinebrychoffin museoon, sillä siellä eteesi aukeaa kaunis vanha miljöö, joka todella vie lyhyeksi hetkeksi aikamatkalle historiaan.

Tällä kertaa oma museovierailumme ei kuitenkaan ollut ihan tavanomainen, sillä pääsimme poikkeuksellisesti osallistumaan Sinebrychoffin taidemuseon ystävät ry:n jäsenille tarkoitetulle opastetulle kierrokselle. Kierroksella tutustuttiin museon Tieopolo – Venetsialaisia fantasioita -näyttelyyn ja sen veti erikoisasiantuntija Erkki Anttonen, joka työskentelee itse Ateneumissa. Koska kierros alkoi aika lailla museon normaaliin sulkemisaikaan, emme ehtineet piipahtaa museon muissa näyttelyissä. Kellarikerroksessa näimme kuitenkin vilaukselta Ikoni-näyttelyn, joka näytti myös mielenkiintoiselta ja jopa vähän mystiseltä.

Tiepolo – Venetsialaisia fantasioita

Museo-opastus

Heti alkuun mainittakoon, että opastettu kierros antoi kyllä valtavasti enemmän kuin mitä olisimme itse osanneet ottaa pelkistä teoksista irti. Itse jotenkin koen, että erityisesti tällaisissa vanhoissa ja paljon historiaa sisältävissä näyttelyissä, joiden teokset kuvaavat tavallaan suoremmin ja selkeämmin jotain kuin esimerkiksi modernin taiteen väritäplät (jotka voinee tulkita lukuisilla eri tavoilla), on opastuksella mahdollista päästä enemmän kiinni siihen tiettyyn ajankuvaan ja oppia sekä teosten että tekijöiden taustasta.  Koska meillä koko kierroksen ajan oli myös mahdollisuus kysellä, saimme ryhmänä vastauksia kysymyksiin muun muassa freskojen ja graafikan tekemisestä lähtien aina taitelijoiden motiiveihin ja sen aikaisten papereiden vesileimoihin.

IMG_1921

Nyt Sinebrychoffin museossa esillä oleva Tiepolo-näyttely on siis laajin Skandinaviassa koskaan esillä ollut moinen ja myös varsin arvokas sellainen. Näyttelyssä on esillä yhteensä 50 teosta Tiepolojen 1700-luvun aikana tekemistä grafiikoista. Grafiikat on tehty pitkälti freskojen pohjalta eli niissä toistuvat osittain samat kuvat ja teemat kuin isommissa, esimerkiksi kirkkoihin tai palatseihin tehdyissä, freskoissa. Tiepolot ovat ilmeisesti olleet aikansa mestareita, ja vaikka vertailukohtaa ei meillä sinänsä olekaan, olivat grafiikat mielestämme kaikkine yksityiskohtineen varsin mielenkiintoisia ja äärimmäisen taidokkaasti tehtyjä (ks. esimerkiksi kuva Paavista yllä). On hankala yrittää edes kuvailla, kuinka pienistä ja tarkoista viivoista näissä grafiikoissa on kyse, mutta puhutaan siis kuitenkin vain milleistä. Vielä kun tämä kaikki on tullut tehdä peilikuvana levylle, josta mustevedos otetaan, on taitelijan pitänyt olla aika skarppina levyjen kaiverrusvaiheessa. Oli muuten hauska yksityiskohta, että yhdessä teoksessa (bongasimme ainakin vain yhden) taitelijan nimi olikin mennyt väärinpäin eli se on siis tehty levylle oikeinpäin. Muistan itsekin kuviksen tunneilta kun harjoittelimme tätä tekniikkaa ja nimet ja numerot tuli muistaa kaivertaa ”väärässä järjestyksessä”, jotta ne sitten kääntyivät oikein lopullisessa teoksessa.

Valotaulu

Koska teokset ovat tällaista pienenpientä viivaa, oli mielestäni nerokasta, että näyttelyn esillepanossa joku olikin keksinyt tehdä teoksista suurennoksia, jotka sitten esitettiin näyttelyssä hitaasti liikkuvana kuvana ”valotaulussa” (ks. kuva yllä). Suurennetut kuvat toivatkin selvästi esiin kaikki yksityiskohdat aina paperin pintaa myöden. Ja kun näyttelyn esillepano tuli nyt mainittua, voidaan samaan syssyyn jatkaa kertomalla siitä hieman muutenkin. Koska grafiikat ovat melko pieniä ja pääsääntöisesti mustavalkoisia, eivät ne kovin paljon erotu tai pomppaa silmiin seiniltä. Teoksia oli kuitenkin aika kivasti saatu nostettua eri huoneiden eriväristen pastillisävyisten seinien sekä kehysten ja niiden taustavärien kautta esille (ks. kuvat alla). Valo huoneissa oli vähäistä, mutta juuri oikein kohdistettu. Esillepanoon ei ehkä olekaan ennen tullut kiinnitettyä niin paljon huomiota, mutta jatkossa sitäkin osaa tarkailla paremmin nyt kun on kuullut ja oppinut sen merkityksestä.

IMG_2132  IMG_2134

Oli myös mielenkiintoista kuulla ja sen jälkeen itse todeta, miten Tiepolojen perheenjäsenestä riippuen, olivat grafiikat hieman erilaisia muun muassa värien käytön suhteen.  Jokaisella oli siis hieman oma tyylinsä, vaikka oppeja on varmasti jaettu varsinkin vanhemmilta perheenjäseniltä nuoremmille. Lisäksi  näyttelystä löytyi kaksi alkuperäistä luonnosta toisessa maailmansodassa tuhoutuneesta freskosta. Nämä kaksi luonnosta ovat kaikki, mitä kyseiseen freskoon liittyen on säilynyt tähän päivään ja niitä ollaan niiden ainutlaatuisuuden takia tulossa ihailemaan myös sankoin joukoin Suomen ulkopuolelta.

Jos kiinnostuit, käy tutustumassa tähän taidemuotoon Sinebrychoffissa. Koska teokset saavat olla esillä vain kolme kuukautta, minkä jälkeen niiden tulee ”levätä” vuosi ennen uutta esillepanoa, on tämä melko ainutlaatuinen tilaisuus.

Erityiskiitos vielä Sinebrychoffin ystäville, että pääsimme vieraaksenne!

Sinebrychoffin museon arvostelu

Joonas: 4/5 pistettä
Sara:  3.5/5 pistettä

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: