Museokortti

Kaikkien aikojen kortti totta tosiaan, sillä tämän yhden kortin avulla pääset vuoden ajan yli 200 suomalaiseen museoon. Museokortti esiteltiin yleisölle ensimmäisen kerran vuonna 2015, joten aikaisilla omaksujilla lienee jo edessä uuden kortin hankkiminen.

Sara sai museokortin tosiaan joululahjaksi äidiltään jo aiemmin, mutta ei ole ehtinyt käyttää sitä vielä alkuvuonna. Itse hankin museokortin Designmuseon vierailun yhteydessä, sillä ajattelin sen tulevan todennäköisesti halvemmaksi, mikäli museoissa tulee käytyä enemmän kuin pari kertaa tämän vuoden aikana. Museokortin hinta on 59 €, mikä ei mielestäni ole paha hinta ottaen huomioon, että yksi museokäynti kustantaa helposti 10-15 €. Tällä kortilla saa kuitenkin sisäänpääsyn yli 200 museoon ympäri Suomea, eikä käyntikertoja ole rajoitettu muuten kuin yksi käynti yhdessä museossa per päivä. Toisin sanoen, selvää säästöä jokaiselle museoiden suurkuluttajalle ja toisaalta erinomainen mahdollisuus käyttää kokonainen vuosi tutustuen suomalaisiin museoihin kohtuullisella hinnalla.

Museokortti ei myöskään oikeuta pelkästään museokäynteihin, vaan sen lisäksi museokorttilaisille järjestetään esimerkiksi museoklubeja, jotka pitävät sisällään muun muassa musiikkia, taiteilijatapaamisia ja näyttelyopastuksia sekä ryhmämatkoja eri kaupunkien museoihin. Näistä ja kaikesta muusta museokorttiin liittyvästä saa infoa sähköpostitse toimitettavien asiakasviestien kautta. Ajattelimme itse ehdottomasti käydä jossain vaiheessa kokeilemassa ainakin tällaisen ryhmämatkan!

Museokortin voi ostaa suoraan museokorttimuseoista (lista kaikista museoista esimerkiksi museokortin kotisivuilla), jolloin saat heti mukaasi väliaikaisen kortin ennen virallisen kortin postitusta kotiisi. Sen ostaminen onnistuu myös verkossa Museoliiton verkkokaupasta tai Tiketti.fi -palvelusta. Meille neuvottiin myös, että kannattaa ottaa esimerkiksi kännykkään talteen kortin numerosarja siltä varalta, että kortti unohtuu jollain käyntikerralla kotiin. Numerosarjan avulla käynnin pitäisi kuulemma hoitua ongelmitta, joskin on tietysti toivottavaa pitää korttia aina mukana.

Onko sinulla jo museokortti? Kuulisimme mielellämme kommentteja siitä, mikä sai sinut hankkimaan sen!

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: