Helsingin kaupunginmuseo

Toiseksi kohteeksemme valikoitui Helsingin kaupunginmuseo, joka vastikään avattiin uudelleen yleisölle pitkän remontin jälkeen. Museo sijaitsee kivalla paikalla Senaatintorin Torikortteleissa osoitteessa Aleksanterinkatu 16, joten sinne pääsee kätevästi kävellen. Myös monet sporat  kuljettavat lähestulkoon museon ovien eteen.

Helsingin kaupunginmuseo pyrkii, nimensä mukaisesti, kertomaan menneestä helsinkiläisestä arjesta monin eri keinoin. Itse koen, että tällaiselle reilu kuusi vuotta sitten helsinkiläistyneelle länsi-suomalaiselle oli jo aikakin paremmin perehtyä tämän nykyisen asuinkaupunkini historiaan, vaikka eipä esimerkiksi se 1900-luvun alun Helsinki Joonaksellekaan, syntyperäiselle helsinkiläiselle siis, kovin tuttu ollut.

Uudistettua museota kokonaisuutena kuvailisin ennen kaikkea viihtyisäksi. Museon sisään oli rakennettu paljon ”hengaustiloja” (ks. kuva alla), joissa kaupunkilaiset voivat piipahtaa käymään ihan muutenkin vain, sen kummemmin  näyttelyitä kiertämättä. Museon yhteydessä toimii myös kahvila-viinibaari El Fant, joka oli tosin jo kiinni vierailumme aikana eli emme päässeet sitä itse testaamaan. Lisäksi sisäpihalta löytyy lisää oleskelutiloja ja ainakin helluntaina sinne oli rakennettu myös lastenvaunuparkki. Vaikka emme lapsettomina todennäköisesti osaa huomioida puoliakaan lapsiperheille tärkeistä asioista, tuntui museo kuitenkin myös varsin lapsiystävälliseltä paikalta (tästä hiukan lisää alempana). Ehkä saamme napattua Joonaksen ihanan kummipojan jollekin museokäynnille mukaan, jotta osaamme jatkossa huomioida paremmin näitäkin seikkoja!

Ja viimeisenä loppuun vielä fakta, johon vedoten kukaan ei voi kieltäytyä vierailemasta Helsingin kaupunginmuseossa. Museossa käynti on nimittäin aina ilmaista eli ainoa investointi, jonka museossa käynti veloittaa on aika. Meillä hujahti museossa noin pari tuntia, mutta nopeamminkin sen voisi varmasti kiertää läpi, sillä sunnuntain pyhäpäivä ja museon edellispäivän avajaiset tuntuivat saaneet puolet helsinkiläisistä liikkeelle ja jouduimme aika kauan jonottelemaan.

Aikakone

Aikakone-näyttely, ja erityisesti sen 3D-laitteet, kiilasivat meidän molempien suosikiksi. Näyttelyssä pääsi siis kokeilemaan sellaisia virtuaalitodellisuuslaseja, jotka päässä tuntui siltä, että on kokonaan toisessa todellisuudessa. Kokemus laseista itsestään oli meille molemmille eka, joten pyörittiin aika lailla väkkäröinä ihmettelemässä uutta (eli tässä tapauksessa vanhaa) ympäröivää maailmaa. (Näyttää muuten hauskalta/typerältä kun toinen pyörii lasien kanssa – tästä on todistusaineistoa videoiden muodossa.) Tällä kertaa lasien kautta pääsi siis vilkuilemaan entisaikojen Helsinkiä ja vertaamaan sitä tämän hetkiseen. Aika erilaiseltahan se maailma on näyttänyt juuri tuolloin 1900-luvun alussa.

Aikakone kesti arviolta pari minuuttia, joka lasit päässä tuntui lyhyeltä hetkeltä, mutta jonotellessa ja muiden pitäessä laseja päässä aika paljon pidemmältä sellaiselta. Toki jonotuksen lomassa oli samassa tilassa myös muuta seurattavaa (ks. kuva alla), joskin vaihtuvat 1960-80-luvun mustavalkopätkät olisivat voineet olla vähän pidempiä.

Yksi erityishuomautus  laseihin liittyen muuten vielä, sillä esimerkiksi juuri meidän vuorollamme lasit lakkasivat toimimasta. Kävin huikkaamassa tästä museohenkilökunnalle ja ne tultiin saman tien boottaamaan, eli kovin kauaa ei sinänsä tarvinnut odotella. Jos lasit siis toistavat pelkkää mustaa, pyydä henkilökunta apuun. Kaiken kaikkiaan lasien mahdollistama, 360 astetta kattava ympäristön tutkailu oli kyllä aika siistiä eli jo senkin takia kannattaa aikakone käydä tsekkaamassa.

Museum of Broken Relationships

Tämä (sosiaalisessa) mediassakin paljon huomiota saanut näyttely kertoi erilaisten esineiden avulla katkenneista suhteista, rakkaudesta ja menetyksestä. En tiedä, miksi olin itse etukäteen mieltänyt kaikki nämä suhteet parisuhteiksi, mutta luonnollisesti joukosta löytyi myös muunlaisia suhteita.

Näyttelyssä riitti jengiä(!), joka lähtökohtaisesti hiukan ahdisti – varsinkin, kun osa esineistä oli tosi pieniä eli niitä ei voinut katsella kovinkaan kaukaa. Päätettiin kuitenkin, että koska meillä ei ollut kiire, mennään sitä tahtia kun jonot sen sallivat. (Me ollaan siis yleensä aika kärsimättömiä jonottajia.)

Kaikki esineisiin liittyvät tarinat löytyivät englanniksi esineiden vierestä. Hoksattiin kuitenkin, että tarinat löytyivät myös ainakin suomen- ja ruotsinkielellä erillisistä vihoista. Vihon kanssa kulkeminen nopeuttikin hiukan etenemistä, koska silloin ei tarvinnut jäädä lukemaan tekstejä esineiden vierestä, vaan pystyimme liikkumaan pitkälti omaan tahtiimme.

Erotarinoita oli sekä Suomesta että ulkomailta ja ne vaihtelivat tylsistä kreiseihin. Osa tarinoista oli totta kai aika surullisiakin. Joonaksen mielestä kaikki ”slovakialaiset” tarinat olis tosin voinut jättää pois, koska ne oli niin outoja (=kuka antaa oman puhelimensa pois toiselle, vaan siksi ettei se toinen voi soittaa siihen?). Mitä itse jäin kuitenkin päällimmäisenä miettimään oli se, että esineiden luovuttajat ovat varmaan saaneet aika ison taakan harteiltaan ja tavaroiden luovuttamisen myötä käännettyä uuden sivun elämässään. Aika monesta tarinasta paistoi sen tyyppinen ajatus, että ”nyt olen vapaa”. Tarinoita oli noin 70, mikä tuntui määrällisesti aika paljolta. En tiedä johtuiko se suuren väkimäärän aiheuttamasta kuumuudesta vai mistä, mutta itselläni alkoi keskittyminen herpaantumaan noin 50. tarinan kohdalla ja loppuosasta jaksoin lukea enää ne lyhyimmät tarinat.

Kokonaisuutena näyttely oli ihan mielenkiintoinen, mutta kuten sanottu, vie se myös jonkin verran aikaa kun mukana on tarinoita, jotka ovat niin iso osa näyttelyä, ettei niitä voi jättää lukemattakaan. Vasta tarinoiden kautta esineet heräävät eloon.

Helsingin valitut palat

Helsingin kaupunginmuseo itse kuvailee näyttelyä sivuillaan näin: ””Tuon minä muistan, tuollainen meilläkin oli!” saattaa moni huudahtaa tutkiessaan Helsingin valitut palat -näyttelyä”. Koska näyttelyn tavarat olivat pitkälti ajalta ennen syntymiämme, ei ihan vastaavia huudahduksia kuultu meidän suustamme, mutta olisin hyvin voinut kuvitella ne erityisesti äitini sanomaksi. Vanhoja esineitä oli kuitenkin ihan hauska käydä läpi, ja joku toinen pariskunta näytti myös istuskelevan 1950-luvun kodissa  pidemmänkin aikaa kuuntelemassa vanhoja radio-ohjelmia.

Ainakin omaan elämääni lähimpänä oleva juttu tässä näyttelyssä oli skedeys, ja bongasinkin skeittikuvien joukosta myös yhden tuttuni. Oli kiva idea, että mukaan oli tuotu myös modernimpia paloja Helsingistä, joskin hyppäys vuoden 1878 Helsingin pienoismallista tähän aikaan ja erityisesti skedeejiin tuntui vähän hassulta, ehkä jopa irtonaiselta.

Kokonaisuutena näyttely oli kuitenkin varsin kepeä ja helppo. Näyttelyssä esitetyt, Helsingissä aikoinaan tehdyt rikokset kiinnostivat tätä dekkarifania erityisesti, Joonas puolestaan piti eniten Alku-baarista, joka oli sisustettu menneiden aikojen hengessä, jolloin juomatkin ostettiin vielä markoilla. Samaisesta baarista löytyy myös jukeboksi. Ihanan 1970-lukulaista. Erityismaininta menee kuitenkin Helsingin kaiku -lehdelle (ks. kuva yllä), joka toimi oppaana näyttelyyn ollen samalla tyylikkäästi toteutettu yksityiskohta.

Lasten kaupunki

Koska aina pitää olla vähän lapsi, käytiin nopeasti pyörähtämässä myös Lasten kaupunki -näyttelyssä. Nimenomaisesti tämä näyttely antoikin sen kuvan, että museo on varsin lapsiystävällinen paikka, jonne lapsetkin ihan varmasti lähtevät mielellään mukaan. Lasten kaupungista löytyi muun muassa puoti, jossa pystyi leikkimään kauppaa, näyttämö, jolla lapset pystyivät esittämään omia näytelmiään (puettuaan tietenkin ensin sopivat roolivaatteet päälle) sekä vanha laiva, eli paljon osallistavaa tekemistä siis.

Kaikista niistä ylhäällä mainituista muista lapsiperheille tärkeistä ominaisuuksista, joiden tärkeyttä ei tosiaan osata kovin hyvin arvioida, kerrotaan lisää museon omilla sivuilla eli ne kannattaa ehkä vilkaista ennen museoon lähtöä. Paljon lapsia ja lapsiperheitä museossa kuitenkin oli, eli museo on varmasti koko perheelle soveltuva paikka.

ps. Ei muuten ihme, että museossa oli tungosta, sillä Helsingin kaupunginmuseo twiittasi museossa käyneen avajaisviikonloppuna yli 11 000 kävijää!

Helsingin kaupunginmuseon arvostelu

Joonas: 4/5 pistettä
Sara: 3.5/5 pistettä